Perjantai, 10.7.2020 
Saimi, Saima
Maakunta

Siun sote palauttaa toimintaa ja palveluja normaaleiksi – samalla kuntayhtymä varautuu epidemian mahdolliseen uuteen aaltoon

  • Arttu Koistinen
  • Juha Inkinen

Siun sote on alkanut palauttaa toimintaansa ja palveluja asteittain normaaleiksi, kuntayhtymä tiedotti torstaina.

Siun soten mukaan palauttaminen koskee kaikkea toimintaa mutta erityisesti yli 70-vuotiaiden ja koronaviruksen riskiryhmiin kuuluvien henkilöiden kiireettömiä vastaanottokäyntejä, joita siirrettiin alkukeväällä myöhemmäksi.

– Myös muun muassa hammashoitoloiden palveluja palautetaan asteittain, samoin kuntoutus- ja terapiatoimintaa sekä henkilökunnan tehohoitokoulutusten takia siirtyneitä leikkauksia.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Koronaviruksen leviämiseen ja mahdolliseen uuteen epidemia-aaltoon varaudutaan edelleen, ja se näkyy erilaisina varotoimina kaikissa Siun soten kaikissa toimipaikoissa, tiedotteessa todetaan.

Rajoitukset vierailukäytännöissä pysyvät toistaiseksi voimassa, ja osa muutoksista, kuten etävastaanotot, jää pysyviksi.

Siun soten mukaan terveysasemilla asiat hoidetaan edelleen mahdollisimman pitkälle puhelimitse tai muuten etänä, mutta tarpeen mukaan asiakas ohjataan vastaanotolle.

– Terveysasemille on siis edelleen soitettava ennen paikan päälle saapumista.

Hammashoitoloissa on jo käynnistetty uudelleen lasten ja nuorten kiireettömiä hoitoja, ja aikuisten hoitoa palautetaan kesäkuun alusta alkaen.

Kokonaan hammashoidon toimintaa ei vielä päästä varotoimien vuoksi palauttamaan normaaliksi, ja koronaviruksen riskiryhmiin kuuluvien asiakkaiden kiireettömiä aikoja saatetaan edelleen siirtää myöhemmäksi, kuntayhtymä ilmoittaa.

– Kiireelliset asiat on tietysti hoidettu koko ajan. Nyt päästään purkamaan jonoja ensisijaisesti lasten ja nuorten hammashoidosta sekä niin sanotuista puolikiireellisistä hoidoista, joilla estetään esimerkiksi tulehdusten akutisoituminen. Kiireettömän hoidon käynnistämisessä seuraamme tarkasti epidemiatilannetta, kertoo palvelupäällikkö Virva Vänttinen Siun soten suun terveydenhuollosta.

Pohjois-Karjalan keskussairaalassa henkilökunnan tehohoitokoulutuksen takia supistettu leikkaustoiminta on palannut kokonaan normaaliin tällä viikolla.

Koronavirusepidemiaan varautuminen on vaikuttanut leikkaustoiminnan ohella eniten suu- ja leukasairauksien sekä korva-, nenä- ja kurkkutautien hoitoon, joiden toimenpiteet tuottavat paljon aerosoleja. Näillä erikoisaloilla varotoimet rajoittavat edelleen toimintaa jonkin verran, tiedotteessa kerrotaan.

– Kokonaisuudessaan keskussairaalan toimintaa supistettiin aika maltillisesti. Toki osa käynneistä on siirretty eteenpäin ja osa potilaista on itse perunut aikojaan, joten se tulee lisäämään syksyn kuormitusta, keskussairaalan johtajaylilääkäri Jarmo Kukkonen kertoo.

– Juuri nyt olisi hyvä hetki myös itse vastaanottoaikansa peruneiden asiakkaiden olla yhteydessä ja sopia uusi aika, Kukkonen jatkaa.

Kouluterveydenhuollon palvelut ovat palanneet kouluille toukokuussa, ja niistä on tiedotettu perheitä Wilmassa.

Touko–kesäkuun aikana toteutetaan ensisijaisesti 9.-luokkalaisten terveystarkastuksia ja aloitetaan tulevien 1.- ja 7.-luokkalaisten määräaikaistarkastukset.

Neuvoloissa käynnistetään uudestaan naisten PAPA-joukkotarkastukset ja kevään aikana peruttuja lasten neuvola-aikoja aikataulutetaan uudelleen.

Siun soten mukaan lasten määräaikaiskäyntien aikatauluttamisessa huomioidaan mahdollisesti väliin jääneet tarkastukset ja perheen yhteydenoton perusteella voidaan käyntejä myös aikaistaa.

Vaikka Siun sote kertoo lisänneensä merkittävästi etäpalveluja ja -vastaanottoja, ei kaikkea toimintaa ole ollut mahdollista järjestää etänä.

Katkolla ovat olleet monet ryhmätoiminnat sekä erityisesti riskiryhmiin kuuluvien kiireettömät, kasvokkaista tapaamista vaativat kuntoutukset ja terapiat.

Riskiryhmiin kuuluvien henkilöiden vastaanottokäynnit kuntoutukseen ja terapiaan harkitaan yksilöllisesti, mutta alle 70-vuotiaiden, perusterveiden henkilöiden palveluissa palataan normaaliin.

– Ryhmätoimintoja jatketaan ja käynnistetään uudestaan eri palveluissa ja asiakkaisiin ollaan niistä suoraan yhteydessä. Riskiryhmiin kuuluvien osallistumista ryhmätoimintaan ei toistaiseksi suositella.

Siun soten toimipaikoissa noudatetaan edelleen vierailurajoituksia, joiden tarkoituksena on estää viruksen mahdollinen leviäminen asumisyksiköihin ja hoivakoteihin sekä sairaalan tai terveysasemien vuodeosastoille.

– Turvallisia tapaamismahdollisuuksia järjestellään asiakkaille ja potilaille sekä heidän läheisilleen tapaus- ja toimipaikkakohtaisesti. Esimerkiksi hoivakodeissa ja asumisyksiköissä tapaamisia on mahdollista järjestää ulkotiloissa tai erillisissä tapaamishuoneissa. Vierailusta ja järjestelyistä pitää sopia etukäteen kyseisen toimipaikan henkilökunnan kanssa, tiedotteessa ohjeistetaan.

Kotikäynneillä henkilökunta suojautuu kulloinkin voimassa olevien ohjeistusten mukaisesti. Siun sote noudattaa ohjeistuksissaan sosiaali- ja terveysministeriön linjauksia henkilökunnan suojautumisesta.

Normaalitoiminnan palauttamisen rinnalla Siun sote varautuu edelleen koronaepidemiaan ja sen mahdolliseen uuteen aaltoon. Tämän hetken mallinnukset ennustavat tapausmäärien kasvua syksylle.

– Ennusteisiin liittyy aina epävarmuutta ja niiden toteutumiseen vaikuttavat valtiovallan ohjeistukset ja se, miten ihmiset niitä noudattavat. Sattumallakin on aina oma roolinsa. Ennusteet ovat meille yhteinen maali, jonka mukaan toimintaa suunnitellaan, Siun soten toimitusjohtaja Ilkka Pirskanen kertoo.

– Olemme kevään aikana ehtineet valmistautua ja varautua hyvin, joten meillä on hyvät valmiudet muuttaa toimintaamme nopeastikin epidemiatilanteen muuttuessa, Pirskanen lisää.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 1€ 1 kuukausi